Joku aika sitten päätin ottaa seuraamisen kanssa tehokuurin, ja nyt näyttää pikkuhiljaa ehkä jopa siltä, että se on tuottanut tulosta. Mukavan intensiivisellä asenteella tekee hommia. Kädellä avitan ajoittain, mutta namilla en enää ohjaa, namit tulee sitten vasemmasta taskusta kun on niiden aika ;) Tai sitten vaihtoehtoisesti lelu oikeasta taskusta (tällöin annan lelun takakautta). Naapurin kävellessä meidän portin ohi, Key jonkin verran katteli, että kuka siellä menee ja liikkuu, mutta skarppaantui kun palkkailin kontaktista. Kontaktin häiriötreeniä siis vaan lisää, mutta eiköhän aika ja varmuus tuo siihenkin varmuutta lisää, onhan tuo vasta niin pikkuinen.
Kakejumppamisessakin ollaan edistytty varsinkin mielentilan osalta taas pikkuaskel eteenpäin. Syöttelin pikkuhiljaa useamman namin per asennonvaihto, jolloin jokainen käden pikkuliike ei toimi vihjeenä uudelle asennolle. Tarjoaa välillä itsekin asentoja, varsinkin seisomaan nousua sekä maasta että istumasta. Mukavaa huomata näitä pieniä edistyksen askelia, kun tuntui jo välillä siltä, että ollaan tultu umpikujaan, varsinkin seuraamisen kanssa.
Sivulta maahanmeno tuottaa edelleen hieman vaikeuksia, on epävarma selkeästi, ja jää puoliväliin (reagoi kyllä käskyyn mukavan nopeasti). Toisaalta voi sittten ennakoida oikein huolella, eli paikkamakuun vihjesanasta pamahtaa maihin ja vieläpä erittäin hyvin ;) Kultaisen keskitien löytyminen voi ilmeisesti vaatia pieniä kaarroksia ;)
"vetolenkkejä" kävellen ollaan tehty muutama per viikko, ja ihan uskomatonta miten tuo "pikkukoira" voi vaan jaksaa ja jaksaa. Kotiin kun päästään niin rallattelee pihalla ihan onnessaan täysiä, ihan kuin ei oltaisi lenkillä käytykään. Senna ja Wilma puolestaan ryntäävät ulko-ovelle odottamaan, milloin ne pääsevät sisälle syömään ja lepäämään. Wilma ei kyllä ole kaikista paras mahdollinen "vetolenkki" kaveri, sillä tänään sitä sai välillä raahata perässä ( lue: käveli omasta tahdostaan mun takana). Taitaa olla ne lonkat syypäänä :(
tiistai, 28. helmikuu 2012

Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.